Veden varjoista
Usvan keskellä kylmenevän maan Sateen ääni menneeksi muuttuu Hyytävän kosketuksen voimassa Vie viestin tuuli mukaansa Kuluneen kallion kuuluvan Kasvien kauneuden kuihtuvan Koskien voiman viiltävän pelko Keskellä juurten puiden jylhien Metsä huutava luomaansa kuulee Huurtuva maa suo sanansa Nousee valo vielä viimein Myöhäinen saa odottaa vuoroaan Päivä siirtyy, äänet täyttävät hämärän Taivaan taakse pimeys piirtyy Veri vetää yöllisen taas eloon Ja joen uoman jälleen sulkee jää
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Puu muiden lomassa ilman oksiaan Juuret maahan kadoten runko riutuu Tuulen kevyt henkäys ihon rikki rastaa Maisema mielen maalaama Hiljaa tuhkaksi muuttuu Viimeisen matkan palo Kytee häilyvää liekkiään Vajonnut maa päällään kantaa Kalliotakin raskaamman Huudon hiljaisen tyhjyys muistaa ajan kadotun Hukkaan mielen menetetyn Ohjat pois heitetyt Valmis virtaan viimeiseen Kädet siteistä viimein vapaat Avaavat reitin lopullisen Askeleet hiljaiset hiipuvat Pimeän alta paljastaen kasvonsa Huutaa nimeä kadotettua Valo vienyt viimein haluamansa Polkua poistuvaa kuunnellen
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
(<em>Instrumental</em>)
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Valkeiden vesien äärillä kuultava kuva jonka voimasta kivetkin murtuivat Autiona hylyn virratessa pimeyden kuun paisteessa Valon valjastaen kulkijan syvyyksiin Maisema jonka kauneus myrkyttyi Kallioon kun veri tarinaansa maalasi Pitkän matkan vesiin vielä vaelsi Ylväänä sielu kohti aaltoja Vapauden hintaa mukanaan vei Palkkana terä viiltävän tappion Soihdun valossa kirjoitettu sopimus Ihmisyyden varjoista kertoi Sidotuin silmin vastaan Kohti suurta tuntematonta Tuhkan takaa löytyvä vastaus Liekkien polttaman katseen Väylän keskellä jäsenet silvottuina Hengität palanutta ilmaa Kuului katkera huuto menneessä Puiden taipuessa viimeisen vieden Täytti palava taivas horisonttia Kunnes myrsky saattoi pimeyden
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026