Pimeyttä vasten
Pimeän alta huutoni kuulen Äänen kaukaisuuteen katoavan Kaiken merkityksen menettävän Näen tyhjyyden taas saapuvan Pimeän alta Löydän jälleen oikean maailmani Pimeän alta paljastaen kasvonsa Epäusko ja epätoivo Murtuneen mielen synkkä peilikuva Unesta herääminen Pimeän alta löytyy menneisyys Hukattu aika itsestään muistuttaa Ihmiseksi itseään turhaan uskova jälleen pinnalle joutuu palaamaan Pimeän alta Pettymyksen taakka syö ihmisyyden Pimeän alta takaisin palaava Valoaan itselleen turhaan etsinyt joutuu kohtaloonsa vain tyytymään Ei kadotettua voi löytää Pimeän alta hukutan itseni Tunnen hengitykseni loppuvan Varjoista vesiin kulkiessaan voi unohtaa kaiken viimein Pimeän alta Ei paluuta tule koskaan olemaan
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Turhaan kuuntelet ääniä kadonneiden sielujen Kohtaat vain menetyksien surujen tuskan Kohtaloon uskon heikkoudesta rakennettu löytää tiensä syvemmälle pimeyteen Mielensä syvyyksistä tietä etsiessään taas itsensä pois kauemmaksi ajaa Tyhjyyden tunne ohjastaa meitä Olemme kadotettuja aina ja ikuisesti
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Synkästä yöstä aamun valoon herää luonto kaiken hylkäämänä Ensimmäisen huurteen tuoman varjon valo vielä kerran sulattaa Tummuneiden lehtien alta löytyvän usvan peittämän routaisen maan Viiman tuoman hyytävän hengityksen sysää aamun valo vielä pois Niin lyhyen hetken lämpö hohtaa kunnes hämärä meille kuiskaa Pimeyden tuoman peitteen alle se meitä kalvaasti johdattaa Puiden murtuneiden runkojen tarinaa paljaiden oksien varjot kertoivat Joiden juuret meitä seuraavat valosta varjoon, pimeydestä kylmyyteen Maisema kultainen vielä valoaan kylvää kunnes valkea maan taas peittää Vie mukaansa unen menneen ja ruokkii meitä uudella toivolla Mielensä hautaa kohti luonto ohjaa Kylmästä tuulesta kalman valoon Pimeydestä voimaa vasten vain löytää Täältä ikuisuuteen tiemme viimeisen
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026