Maahan Laskettu
Jos hiljaisuus vain voisi sivuiksi muuttua Kirjaksi, joka joskus sanoiksi käännettiin Veren väreihin maalatut kuvat mielen raastaa Yksinäisyydestä, tyhjyydestä luotu maailma Joka näyttää viimein pimeän puolensa Kasvoista palaneista, silmistä elottomista Hankeen uponneena kuin rungot puiden Oksat kuin raajat maahan katkenneet Viimeinen kosketus vain muisto mielessä Usvasta nouset, tulet vielä takaisin Kylmän viiman viimeiseen henkeen Maisema kuin ihon kalpenevat värit Voit kuulla äänen jostain kaukaa Annat sen vielä kerran muistuttaa Katsoit silmiin, näit vain pimeyttä Kuuntelit ääntä, kuulit vain kuolemaa Kosketit ihoa, tunsit vain elämän poistuvan Kysyit miksi? Et koskaan saanut vastausta
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Valon voimasta sulava hanki vesiksi ja puroiksi muuttuu Joskus kadonnut näyttäytyy Viimeisen viimansa nähneet Valon voimasta sulavat jäät Joesta järviin, reittinsä vievät Kallioon ja kiviseen maahan Yö usvaansa rakentaa Kylmyydestä lämmöksi jää Pimeydestä viimein valoon Epäuskosta uuteen aamuun Ette ole täällä yksin Uuteen maisemaan herää luonto ja elävät unohdetut Vielä silmänsä avaavat ja nostavat katseensa Poltettuun maahan hukkuneet äänet Yrittävät tuhkasta tarinaansa kertoa Unohdettu nyt, unohdettu lopullisesti Kasvottomina, ilman mitään merkitystä
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
(<em>Instrumental</em>)
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Ilmasta pimeän jostain nimeäsi huudetaan Luulet voivasi vastata, täysin turhaan Tyhjyyden kosketus sieluasi viiltää Kuin mieli musta joka syksyksi vaihtuu Unesi kauhu tulevaksi ja todeksi muuttuu Ajaksi, joka ei koskaan tule päättymään Vesi, joka vielä tulen keskeltä virtaa Ei sitä paloa tule koskaan pysäyttämään Vain pimeys ja vihako ovat täällä todellista? Tuskastako tämä maailma rakennettiin? Voiko pelkkä ihminen enää löytää tästä ulos? Onko millään enää mitään tarkoitusta?
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026
Kutsuun viimeisten vesien haluaisit vastata Koskettaa hyisen tien lopullista virtaa Viimeiset siteet vankilaasi katkaista Hengitys aivan liian raskaaksi käynyt Maisema musta ja niin raskas kantaa Elo kuin päiväsi pimein vuosista koskaan Vähäinen toivo tuskaista mieltäsi vain ruokkii Tahto ja ylpeys, sekin kauemmaksi vie Vain häivekuva uudesta aamusta Koskettaa pitkällä kylmällä katseellaan Kuolleiden puiden rungot ja oksat luovat päällesi tummia varjojaan Myöhäinen hetki alkaa jo olla Pimeys saa mukaansa viimein viedä Askeleet hankeen karttansa piirtävät Näyttävät reitin hyiseen viimeiseen Se turvaa tähän hetkeen luo Askel askeleelta katse eteen päin On jo aika ja vähän matkaa vielä Peite jäinen päälläsi uneen lopulliseen vie
Submitted by Corpse Defiler — Aug 21, 2026